Etusivu 2004 | Viikko 25 | Viikko 26 | Viikko 30  | Viikko 31


  

VUODEN 2004 PÄIVÄKIRJAN ALOITUS

   

Näin kesän kynnyksellä levottomuus alkaa hiipiä mieleeni ja tunnen oloni riittämättömäksi ellei minulla ole mitään tekemistä. Odotus kesäkalastus kauden avauksesta antaa minulle juuri oikean määrän ponnistuksia ja puuhastelua. Vieherasioita on availtava ja suunniteltava uusien hankkimista. Keloja ja muita varusteita on hiplailtava ja huollettava. Lukemattomat pikkuasiat on juuri nyt saatava kohdalleen.

  

Sitten kalastaessani olen vapaa pohdiskelemaan ja mietiskelemään niitä näitä, jos sellainen juuri silloin sattuu huvittamaan. Tämä saattaa olla hyvinkin syy siihen, etten ole kovin hyvä kalastaja. Kalan pyytäminenhän on kovaa ja sydäntä särkevää hommaa. Kalat elävät luonnollisessa elementissään eivätkä millään halua poistua siitä. On todella tehtävä töitä, jotta saisi kalan irrotettua elinympäristöstään. Eikä kala ole tyhmä, ainakaan suuri kala. Siksihän se vielä on hengissä, eikä ole aikonutkaan tarttua tällaisen poropeukalon houkuttimiin. Niinpä todella suuret kalat yhä poseeraavat vain päiväunelmissani. Ainoa jolle olen kalastuksellani antanut todella suurta iloa on tolkuttomiin paisunut kalastusvälineteollisuus, joka kaikkien sille syytämieni rahasummien jälkeen yhä  vaatii osaansa, toisilleen selkäni takana säälien virnistellen.

  

Kaikesta huolimatta päätin jatkaa edellisen kesän tapaan vastuun  pakoilua ja kadottaa itseni mahdollisimman kauas kaikista virkamiehistä ja muista kartettavista tahoista. Inari kutsuu ja koitan aloittaa vuoden 2004 sivusarjan toimittamisen, jos laiskuudeltani sen jaksan.

   

  

Arjeplog; pääsiäinen

  

Ei nyvi, ei. Onko harrit pyydetty pois vai oliko edellisen kevään raju saalistus sittenkin vain tuuria. Jäätä on lähes metri, pirullisen tiukkaa, pehmeää ja sohjouttavaa. Hikistä hommaa. Mietimme pitäisikö kokeilla viime vuoden reijiltä. Koska niitä ei löydy, jää ensimmäinen päivä muutamaan harjoitus reikään ja löysien pois ottoon. Tiesimme, että järvillä oli käynyt viikkoa aikaisemmin pari suomalaista jotka olivat kairailleet koneporallaan runsaasti reikiä ympäri aluetta, joten tuumailimme siirtyä aamulla vanhoille jäljille. Lisäksi kaverit olivat saaneet kohtalaisesti hyvääkin harria

        

Kovin aikaiseen aamuherätykseen ei kenelläkään ole kuitenkaan hinkua, syynä edellisillan juttujen venymisen aamupuoleen. Näinpä syömme tuhdin käristys puolisen ennen varsinaiseen asiaan siirtymistä. Päivä on helteinen ja löydämme muutamia valmiita ottavan näköisiä, pienen telkkarin kokoiseksi sulaneita reikiä. Näistä olisi hulppeeta katsella parikiloisen harrin rajua iskua. Istutaan, höpötetään, vaan ei syö.

Pari mukavaa puolikiloista kuitenkin haksahtaa imaisemaan viimeisen eväänsä. Pojat päättävät lähteä seuraavalle järvelle, jota emme vielä ole kolunneet.

     

Jään laiskuuttani töröttämään entisille reijille, koska tiesimme, että syöntiaika oli ollut kuudelta  illalla. Tosin varmaa ei ollut oliko syönti suomen vai ruotsin aikaa. Aurinko helottaa naamaan tehden olon raukeaksi. Torkuttaa. Äkkiä huomaan, että avannossa ui isoja kaloja.

Yksi nappaa ja kiskon mukavasti vajaan puolikiloisen jäälle. Tästä alkaa kova syönti joka kestää ehkä tunnin. Saan toistakymmentä komeaa kalaa joista suurimmat lähes puolitoista kiloisia. Joukossa oma harrirekortini. Morrin tiputus ja heti isku. Näin. Ainoa ongelma on Minimosarin koukkujen onneton vääntyminen. Jokainen isompi kala irtoaa avannon suulla koukun suoristuttua. Kädet kyynärpäitä myöten märkinä suorastaan pelottaa jos todella iso iskee.

Mukana kun ei ole kuin kaksi samanlaista Mosari vapaa. Onneksi syönti lakkaa ja pääsen hiihtelemään autolle. Pian pojatkin palaavat ja kertovat nähneensä avannoista lukuisia isojakin kaloja. Eivät tosin olleet syöneet, joten saaliini herättikin reipasta noitumista.

      

Päivät hurahtelevat eri järviä kolutessa, mutta aikaisempaa kovaa syöntiä emme tavoita. Kelit ovat muuttuneet tuhnuisiksi ja kylmiksi. Kaloja ui avannoissa tarkastelemassa houkutuksia, milloin oikealta, milloin vasemmalta. Joku töykkää halveksivasti pyrstölläänkin. Silloin tällöin saamme tartutettua jonkin suustakin, pääasiassa pieniä. Tosin ”pienistäkin” puhuttaisi kotikonnuilla useampi viikko.

Upeaa on kuitenkin, että pientä, vielä kutematonta kalaa on todella paljon. Ei lopu pojilta harrin pyynti vielä vuosiin. Ainoa pelko on, että Suomalaiset alkavat vallata alueen. Majoittajamme Rudithin ja Birgerin kanssa sovittiinkin, että muut kalamiehet saavat etsiä omat järvensä. Niitä täällä kyllä riittää. Osa parempia ja paremmilla kaloilla varustettuna, osassa taas vain kiloista ahventa.