ELOKUU
Elokuulla elämä risaseksi
Monesti hämmästelee, kuinka moni-ilmeinen lapin kesä saattaa ollakin.
Täyden hellejakson jälkeen paluu pohjoisen arkeen on arvaamattoman
nopea. Useana päivänä vain 12 astetta jolloin jäämeren kostea
mylverrys vie mielen matalalle. Järvelle ei mitään asiaa, varsinkin kun
saaressa jää tärkeimmäksi askareeksi kammin lämmitys dekkareiden ja
torkkujen välissä.
Lapin
Radion kuuntelukin alkaa raivostuttaa jokapaikan Anne Mattiloiden
soidessa päivästä toiseen. Klassinenkin alkaa kuulostaa jo
mukiinmenevältä, ja varsinkin älykkäät keskusteluohjelmat ovat mannaa
tylsyyteen vaipuneelle mielelle.
Voisi kuvitella, että verkkokalastus olisi Inarilla
Ylivoimainen saalistusmuoto, mutta todellisuus voi olla karumpi. Kaverin
pitkät verkkojatat ovat aamu aamun jälkeen lähes tyhjänä, eikä
ammattikalastajien saaliit ole kuulemma juurikaan parempia. Muutaman
tunnin uistelureissulla kilomäärä on suurempi kuin mitä toistakymmentä
verkkoa pyytää. Tietenkin nyt puhutaan pääasiassa siian verkkopyynnistä.
Kovien
tuulien vuoksi on verkot yritettävä laskea saarten suojaan, jonne
myrskytuulet eivät pääse myllertämään. Silti pirunmoisia paskakasoja
parin päivän kokemisen jäljiltä vedestä nousee. Radion säätiedot
pelaavat täällä vain viitteellisesti.
Kuun puolivälissä saan taas uistelukipinän, ja
uuden kaiun ja uusien virittelyjen avulla alkaa kalakin taas ravistella
vetäjän vehkeitä. Olen kavereiden juttujen perusteella rakennellut
läkkäröiden avulla kevytuintisiin lusikoihin hillittömiä uinteja.
Hitaassa vauhdissa niihin napsahtelee tämän tästä kohtalaisia taimenia,
ja takilassa syvällä uitettuna Flutter Spooniin pari jytkyä rautua,
joista suurin lähes kolmikiloinen.
Jälleen syksyn värinä pelaa taas ylivoimaisesti lähes neonvihreä
teippaus.Kuun loppupuoli kuitenkin muutamina tyynempinä päivinä antaa
joitakin kivoja uistelupäiviä, ja saan Hirvinuoran alueelta päivittäin
mukavia kilon parin taimenia. On vaikea saada mitään tuntumaa kaloihin,
koska yhtenä päivänä syö pinnasta ja toisena taas ottaa takilaan yli
kymmenestä metristä.
Kuun viimeinen päivä on kaunis, ja säätiedotuksista
poiketen mukava liplattava aurinkoinen sää hellii lämpimällään takin
poisottoon. Muitakin syksyn parempia ottikelejä ounastelevia vetäjiä on
Hirvinuora kerännyt onneaan koittamaan lähes ruuhkaksi saakka. Nuorassa
on hankala paikka, johon olen muutamia vieheitä jo tänä kesänä joutunut
luovuttamaan. Sitä välttääkseni käännyn takaisin nuoran keskivaiheilla,
ja ajelen takaisin kohti Sammakkoselkää. Keskellä nuoraa takilaan
tempaisee, enkä tajua ennen kuin kalan tempaistessa siimaa viisikymmentä
metriä, että nyt on tosi kyseessä. Kun ajatus selviää alkaa tosi koitos,
jonka aikana kiskon hätäpäissäni plaanareitakin pois kalan surffatessa
pinnassa puolelta toiselle. Kun luulen saavani väsytysväylän
puhdistetuksi, kala irtoaa ilman sen kummempaa reuhtomista.
Seuraa
vain hiljainen hetki. Arvelin sen olleen ehkä viisikiloisen, tai
suuremman. Mutta niinhän isot aina karkaavat, joten tästä kalasta ei
sitten muuta kuin muistokuva jäänyt. Tosin ajatus, että mahdollisuus
minullakin suurten saamiseen on olemassa. Jää vain tuntuma, että vehkeet
eivät pelanneet, koska koukkuja kokeillessa ne tuntuivat tietysti melko
tylsiltä ja liian pieniltä. Tästä seuraa tietysti matka Ivalon
suutariin, jotta saadaan vieheisiin kunnon kamasan koukkuja.
Elokuun kuvia
|