Etusivu | Viikko 24 | Viikko 25 | Viikko 26 | Viikko 27 | Viikko 28 | Viikko 30 | Syksy | Pallasjärvellä

  


 

SYKSY

 

Kalat hakusessa 

     

Elokuu jatkoi edelleen ajankohtaan nähden helteisiä kelejä. Veden lämpökin oli parikymmentä astetta, lähes syyskuulle saakka. Kalaa kyllä saatiin mutta pääasiassa Inarin pohjoispään alueelta, jonne lohikalat perinteisesti kaikkoavat kesän ajaksi. Jos sattui löytämään muuta vettä kylmemmän alueen ja ajoitti kalastuksen yön pimeimpiin tunteihin, saattoi saada useita ja kookastakin taimenta.

  

Hämärään ja sateiseen päivään ajoittui myös kirkkoherra Lepistön kanssa tekemämme uistelureissu Ukonselän ja Kasarin pohjoispään alueelle.

Pitkään saimmekin vedellä ennen kuin ensimmäisen mittakalan veneeseen nostimme. Iltapäivälle ajoittunut lyhyt syöntijakso antoi Mergamsalmen ja Ukonkiven lähistöltä muutaman mukavan kalan, suurimman ollessa yli parikiloisen. Ottiuistimina sekalaisesti vaappua ja peltiä.

 


 

Muita vesistöjä kokeilemassa.

 

Inarin alkaessa kitsastella oli aika kokeilla muitakin lähialueen järviä joista mielenkiintoisimpina olivat Raha- ja Nangujärvi. Ivalon läheisyydessä sijaitsevaa Rahajärveä pidetään paikallisten kesken hyvänä, mutta vaikeana uisteluvetenä. Tähän karuun, yli viisi kilometriseen järveen istutetaan runsaasti taimenta joka jostain syystä ei tahdo ottaa kuin vasta vesien jäädyttyä syksyllä. Nytkin parin uistelureissun saalis jäi yhteen epävarmaan tärppiin.

   

Rajajoosepin suunnassa sijaitseva Nangujärvi sen sijaan tuotti mukavia yllätyksiä. Muutamalla reissulla tästä matalasta ja hankalasti uisteltavasta järvestä nousi useita yli kiloisia taimenia. Viimeinen soutureissu tuotti kesän toiseksi suurimman kalan; hiukan yli kolme kiloisen nätin kalan.

     

  

Nangulla valttia olivat lämpimän veden punasävyiset muuttuen  syksyä kohti vihreään. Kalojen syönnös täällä oli pääasiassa muutaman sentin piikkikalaa. Huomattavaa järvellä oli kalojen viihtyminen hyvin pienellä alueella koko kesän ajan; paikassa jossa on järven ainut syvempi monttu

 

 


Syyskuulla Inarilla

   

Vasta syyskuun alussa olleet kovat ja pitkäjaksoiset pohjoistuulet sotkivat vedet niin, että kalaa alkoi ilmestyä myös eteläpuolen alueelle. Täyden kuun seuduilla 8:s päivä vetämäni neljän tunnin asiakas reissu antoi upeasti toistakymmentä taimenta. 

   

Kova tuuli ja aurinkoinen sää ovat juuri Inarin ottikelejä. Kalat löytyivät hyvin pieneltä alueelta  Kasarin eteläosan syvässä salmessa nousevalta pankilta ja pinnasta. Huippuvaappuna nyt kunnostautui vihreäselkäinen Tarmo.  Syöntiä jatkui vielä seuraavan päivän, mutta muutama seuraava pläkä päivä heitti kalat taas syömättömiksi. Inarillakin taimenen syksyistä ruokaa ovat piikkikalat jotka viihtyvät kovalla tuulella aivan pintavesissä. Tyynellä piikit tuntuvat uivan huomattavasti syvemmällä. Syksyn edistyessä kalan syönti vain paranee, huipentuen lehden lähdön jälkeiseen pintasyöntiin rantojen läheisyydessä. Eräänä alkutalvena havaitsimme taimenten uivan aivan hiekkarannalla evät pinnassa. Pakkasta tuolloin oli kymmenkunta ja järvi oli juuri jäätymäisillään.

 


KUVIA MATKAN VARRELTA