Etusivu | Viikko 24 | Viikko 25 | Viikko 26 | Viikko 27 | Viikko 28 | Viikko 30 | Syksy | Pallasjärvellä

  


 

1-8. HEINÄKUUTA.  HELLETTÄ JA VAIHTELEVAA KELIÄ.

  

Lähes 30 astetta hellettä ja täysin pläkä järvi. Vedessä takila, dipsy ja sivulla vielä pikkuplaanari. Saakeli, ei tätä jaksa pirukaan soutaa. Tässä vauhdissa ei ui mikään uistin. Pakko ottaa plaanari pois ja panna vaappu suoraan perään. Noin kilometrin soudun jälkeen dipsy vaihtuu kuusamon syvääjään; taas helpottaa. Kilometri ja takilaa ylemmäs, kymppiin. Käsiä jo kuumottaa ja nahka palaa hartioista.

Olen vaihtanut taktiikkaa ja lähtenyt Nellimistä soutamalla kiertelemään Inarin kaakkoispään seutuja. Paikat ovat puoliksi tuttuja, mutta monta pikkulahtea ja nuoraa on vielä koluamatta. Eipä niitä kaikkia tule silti koskaan nähtyä, vaikka täällä soutaisi melkein koko ikänsä. Järvi on täynnä männyn siitepölyä ja  nyt todella kitsas.

 

Rautu veneessä.

Vasta kolmantena päivänä, pohjoistuulen noustua navakaksi, onnistun ronkkimaan Pienen Kaamassaaren kärjen kupeelta kaksi lähes kiloista rautua. Pohja on tasaista noin 12m ja lasken takilan kymppiin, jolloin vapa heti alkaa nyökkiä. Uistimena kupari- hopea Tintti Taimen. Saan pian perään toisenkin ja otan vehkeet ylös. Soutelen Punaiselle tuvalle ja päätän jäädä yöksi katsomaan kelin kehittymistä.

Kaunotar ja kulkuri hillapetillä.

 

Sää vaihtuukin taas todella kurjaksi, mutta jatkan eilisellä tekniikalla, pelkästään takilaa soutaen. Löydän aivan kämpän luota pari rautupoteroa ja saan nopeasti muutamia lähes kiloisia rautuja. Sama Tintti tuntuu pelaavan näillekin. Kämpällä kaverit fileoivat parin kilon taimenta, mutta samalla moittivat huonoa syöntiä. No, ehkäpä se tuuri kääntyy minullekin päin kun jaksaa soudella.

 

Aamulla juttelen, yön kähmyssä, kylmissään nukkumaan tulleiden Onkiveden kuhamiesten kanssa, ja päätämme yhdistää voimamme. Iltapäivällä aloitamme ankaran Kaikunuoran etelärannan haravoinnin, ja tulostakin alkaakin syntyä. Heti ensimmäisellä ajolla saamme takilasta kaksi 1,5 kg rautua joista toinen harmaanieriä. Parin tunnin ajon jälkeen veneessä on jo muutama taimen, suurin yli kaksi kiloa.

Auno Rautiainen ja Kari Halonen

sekä 1,5 kg Inarin nieriä.

Keli on kylmä ja tuuli pohjoisesta, mutta suojaisessa nuorassa on kohtuullista kalastaa.

 

Illalla jatkamme saman alueen pommitusta ja saammekin muutaman hyvän taimenen joista suurin lähentelee jo kolmea kiloa. Kaikki tulevat hyvin pieneltä, ehkä 50 m: matkalta, matalikon penkoilta. Pari kertaa takilakin ottaa pohjaan ennen kuin kala iskee uistimeen. Useimmat kaloista tulevat pintauistimilla; Ambul. HP, Kahvinrusk. Väylä, kup.hop.Tintti ja Smeds. Kellon lähennellessä puolta yötä laukeaa vielä takila rajusti nyt sen todella suuren merkiksi. Hetken jumpuiltuaan valtava kita nousee pintaan, jolloin peto noituen todetaan jänkäkoiraksi. Yöllä tämä kuitenkin silputaan fileiksi ja paistetaan voissa, eikä makua kukaan huonoksi moiti.

 

Maanantaina Punaisella tuvalla on taas hiljaista ja päätämme muutaman paikallisen kalastajan kanssa jälleen yhdistää sekä kalustoa, että paikallistuntemusta. Sääkin on taas muuttumassa kohtuulliseksi ja itse asiassa hyväksikin, elikkä vaihtelevaksi ilman märkää ja kylmää jaksoa. Tosin koskapa Helsingin tietäjät näiden perukoiden säätä olisivat osanneet oikein ennustaa.

 

 

Tätä täytyy saada lisää.

Auno Rautiainen

Hannu Huhtiniemi

Armoitettu kullankaivaja Matti Jauhiainen sekä Tiina Kauranen Komeine taimenineen.